Kukan(Firepaw At Chiou) ja Vabin(Vaibhav Adoelle) pennut syntyivät 11.9.2018. Kukalla oli jo pitkään ollut selkeästi tukala olo ja vatsa oli tosi suuri, joten aavistelimme että pentuja saattaisi olla enemmän kuin se ultrassa näkynyt kolme kappaletta.
Pentuja syntyikin kuusi kappaletta!Pennuista yksi on tyttö ja loput viisi sitten poikia. Täällä on kohta puoiliin vilskettä tiedossa kunhan pennut vielä vähän kasvavat.
Tuoreimmat Firepaw -pennut syntyivät 9.6.2018. Vaikka Kielon paino nousi raskausaikana paljon enemmän kuin edellisellä kerralla, pentuja oli yksi vähemmän, eli kolme.
Kielo osasi jälleen yllättää ja synnytti kaksi ensimmäistä pentua sohvan ja karaokelaitteiden taakse.
Sieltä poimimme ne talteen ja veimme kissahuoneeseeen pentu boxiin, viimeinen syntyi sinne, mutta myöhemmin Kielo kävi vielä tarkistamassa ettei ketään vain jäänyt sinne olohuoneen nurkkaan.
Ja synnytys hoitui jälleen alle tunnissa, ilman muita apuja kuin tuo siirto parempaan paikkaan.
9.6.2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Hip Hurraa! Upo uusi upea blogi!!
Tervetuloa tutustumaan uuteen blogiimme! UUSI BLOGIMME LÖYTYY TÄÄLTÄ Vanha blogi on ja säilyy edelleen, mutta pääpaino siirtyy nyt uuden b...
-
Meillä täällä kissalassamme menee syksy mukavan sateisesti. Tämän vuoden näyttelykäynnit on nyt käyty ja tytöt saa pitää ansaitun talviloma...
-
Dahlia on astutettu maaliskuun puolella. Pentujen odotetaan syntyvän Hela-torstain tienoilla. Maulove Emaution Beautyfly x Ch Walidah Cap...
-
Kanelilla ja Paulilla on ollut Tammikuu toivoa täynnä.Toiveiden toteutuminen nähtänee huhtikuun alkupuolella. Pidetään peukkuja. Alla kuvia...